4 minuutin luku

5 keskeistä myynnin trendiä vuodelle 2024: myynnin tulevaisuutta muovaamassa

Vuosi 2024 on täällä ja tuo tullessaan runsaasti uusia myynnin trendejä, joihin jokaisen alalla toimivan kannattaa kiinnittää huomiota.

Tällaisten trendien edellä pysytteleminen on paitsi hyödyllistä myös menestyksen kannalta olennaista. Saammekin nyt kuulla Enreachin myyntijohtaja Väinö Willmanin näkemyksiä asiasta.

Willman on tunnistanut viisi keskeistä myynnin trendiä, jotka muokkaavat liiketoimintaympäristöä vuonna 2024.

 

1. Laadukas asiakasdata on avainasemassa

Vuoden 2024 dynaamisessa liiketoimintaympäristössä avain menestykseen on yksinkertainen: tunne asiakkaasi läpikotaisin. Jos et ole jo kerännyt laadukasta asiakasdataa, nyt on hyvä aika aloittaa.
Vuonna 2024 asiakasdataa käytetään myynnissä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, ja myös myyntitapa on voimakkaassa muutoksessa. Painopiste on muuttumassa monikanavaisuudesta monialaisuuteen.

Ajattele asiakaspalvelukeskustasi joukkueurheilun näkökulmasta. Ennen jokainen urheilija (tai kanava) keskittyi vain omaan erityiseen rooliinsa – perinteisessä monikanavaisessa mallissa jokainen kanava (esim. puhelin, sähköposti tai chat) toimi erikseen.
Nyt tilanne on kuitenkin muuttumassa.

Asiakaspalvelukeskuksessasi ei enää työskentele joukko yksilöurheilijoita, joista jokainen keskittyy omaan lajiinsa, vaan se on kehittynyt monipuoliseksi tiimiksi, jonka jäsenten monipuoliset taidot täydentävät toisiaan sujuvasti.

🏆Tässä lajissa laadukas asiakasdata on uusi kulta.

Käytännössä tämä tarkoittaa erittäin tarkan tiedon keräämistä siitä, mistä asiakkaat ja myyntiedustajat puhuvat. Näiden tietojen tulee olla helposti saatavilla riippumatta siitä, halutaanko niitä käyttää matkapuhelimella, tietokoneella tai millä tahansa muulla välineellä, missä tarvitaankin sitten tekoälyä. Kun hyödynnät tässä tekoälyä, et vain kerää dataa vaan hankit hyödyllistä tietoa. Tätä voidaan vaikka verrata tilanteeseen, jossa haukansilmäinen valmentaja havaitsee käyttäytymismallit, ennakoi tarpeet ja tunnistaa haasteet – yleensä jo ennen kuin mikään näistä on ilmiselvää. Tämä asiakkaiden käyttäytymiseen perehtyminen ei ole pelkkä strategia vaan välttämätöntä kaikille yrityksille, jotka pyrkivät tarjoamaan erinomaista asiakaspalvelua ja pysymään aina askeleen edellä kilpailijoita.

On tärkeää tiedostaa, että mitä useampaa toimenpidettä seuraat ja valvot ja mitä useammasta asiasta keräät tietoa, sitä enemmän myynnillistä lisäarvoa saat ja sitä valmiimpi olet vastaamaan tuleviin haasteisiin.

 

2. Tiiviimpää yhteistyötä asiakaspalvelun ja myynnin välillä  

Ennustamme, että vuonna 2024 asiakaspalvelu- ja myyntitiimit työskentelevät yhdessä tiiviimmin kuin koskaan aiemmin.

Tämän kannalta on tärkeää pitää asiakastiedot ajan tasalla ja varmistaa, että tieto leviää kaikille osastoille. Tällainen tiimityöskentely on osoittautunut erittäin tehokkaaksi, sillä sen ansiosta kaikki pysyvät aina ajan tasalla kunkin asiakkaan tilanteesta. Onpa kyse sitten asiakkaan ensimmäiseen yhteydenottoon vastaamisesta tai tutun asiakkaan auttamisesta, tiimeillä on aina kaikki tarvittavat tiedot kuhunkin tehtävään.

Myös myynnin vahva rooli yhtenäisissä yritysratkaisuissa on yksi vuoden 2024 keskeisistä teemoista. 

Mitä tämä sitten tarkoittaa?

Myyjät voivat käyttää kaikkea tarvitsemaansa – niin työkaluja kuin tietojakin – saman käyttöliittymän kautta juuri siellä, missä he tarvitsevat niitä. Tämä paitsi helpottaa tiimien työtä myös parantaa asiakastyytyväisyyttä sujuvoittamalla asiointia.

 

3. Asiakasdata edistymisen seurannassa

Vuonna 2024 yksi fiksuimmista asioista, joita myynnin maailmassa voit tehdä, on edistymisen tarkka seuranta asiakasdatan avulla.

Kun otat käyttöön myynti- ja asiakaspalvelutoimien automaattisen seurannan ja integroit tiedot CRM-järjestelmääsi, saat arvokasta tietoa. 

Enreachin älykkäiden mobiililiittymien avulla saat vaivattomasti tallennettua myyntipuhelusi pienintäkin yksityiskohtaa myöten ja synkronoitua ne suoraan CRM-järjestelmäsi kanssa. Enää ei siis tarvita manuaalista tietojen syöttämistä tai tasapainoilua lukuisten sovellusten välillä. Eikä tässä vielä kaikki. Nämä liittymät ovat jopa niin älykkäitä, että ne osaavat analysoida yrityksesi CRM-datan ja tunnistaa, kenelle kannattaa soittaa seuraavaksi – ja selkeyttää samalla myyntistrategiaasi. 

Lähitulevaisuudessa liittymät ovat entistäkin kehittyneempiä ja tunnistavat saapuvia puheluja CRM-datan avulla. Ominaisuus hyödyntää CRM-järjestelmään tallennettua asiakasdataa ja mahdollistaa jokaisen asiakaskohtaamisen välittömän tunnistamisen ja yksilöllisen palvelun tarjoamisen. Samalla se tehostaa myyntiä ja asiakaspalvelua entisestään.

Kun saat tasaisesti uutta asiakastietoa, voit jatkuvasti hioa myynti- ja asiakaspalvelutekniikoita. Tämä auttaa sinua myös tunnistamaan trendejä, ennakoimaan asiakastarpeita ja muuttamaan menetelmiäsi vastataksesi niihin tehokkaasti. 

Tämä lähestymistapa sekä tehostaa tiimisi toimintaa että tarjoaa merkittävän kilpailuedun.
Outbound by Enreach näyttää, miten voit hyödyntää näitä asiakastietoja. Se auttaa sinua optimoimaan lähtevät myyntipuhelut ja muuntaa datan käytännön strategioiksi, jotka parantavat tiimisi tehokkuutta.

Tämä lähestymistapa vastaa täydellisesti uutta trendiä, jonka mukaan paras ratkaisu on aiempaa pienempi ammattitaitoinen tiimi. Tällaisessa tiimissä jokainen jäsen tuottaa erinomaisen asiakaskokemuksen asiakastiedon avulla.

Käytännössä tämä voisi tarkoittaa laadun painottamista määrän sijaan tiimiä koottaessa. On parempi, että tiimissäsi on muutama todella hyvä työntekijä kuin vain monta ihan hyvää. Jokaisella tiimisi jäsenellä on tärkeä tehtävä ja valmiudet tuottaa erinomaisia asiakaskokemuksia entistä tehokkaammin.

 

4. Huippuosaaminen teknisissä asiakaspalveluratkaisuissa

Vuonna 2024 joukosta erottuvat parhaiten yritykset, jotka voivat tarjota asiakkaille sujuvimman kokemuksen sekä asiakaspalvelun että myynnin puolella.

Miten tässä ympäristössä voi sitten selviytyä voittajaksi? Tärkeintä on koko yrityksen laajuinen ratkaisu, joka yhdistää organisaation eri osat. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki henkilöstön jäsenet aina ylimmästä johdosta myyjiin ja asiakaspalvelutyöntekijöihin käyttävät samaa ratkaisua ja että kaikilla on käytettävissään samat tiedot.

Meidän näkemyksemme mukaan painopiste on siirtymässä vahvasti siihen, että kaikki tavat, joilla asiakkaiden kanssa voidaan olla yhteydessä, yhdistetään samaan sujuvasti toimivaan järjestelmään.

Ottaapa asiakas sitten yhteyttä teihin tai te asiakkaaseen, asiakaskokemuksen on oltava moitteeton. 
Yhtenäisratkaisu, joka hyödyntää samaa asiakasdataa koko yrityksessä, tuottaa merkittävää lisäarvoa. Kun tiimisi jäsenet tekevät yhteistyötä ja käyttävät samoja asiakastietoja, tiimisi saa 360 asteen näkymän asiakassuhteisiisi ja kaikki tarvitsemansa tiedot asiakkaistasi.

Se, miten kerrot tuotteistasi ei enää riitä takaamaan hyvää myyntiä. Nyt on tärkeää myös se, miten hyvin suoriudut kaikista asiakaskohtaamisista ja miten hyvin ymmärrät niitä.

Mikä sitten tarjoaa tähän eniten etua?

Järjestelmä, jossa tämä all-in-one-lähestymistapa yhdistyy perusteelliseen tietoon siitä, mitä asiakkaat haluavat ja tarvitsevat. Ei kannata myöskään unohtaa mobiilipalveluja – niiden tulee olla helppokäyttöisiä ja aina saatavilla. Nykymaailmassa, jossa myynti ja asiakaspalvelu liittyvät toisiinsa kiinteästi, myyntiä edistää kyky tarjota tällaista kokonaisvaltaista ja täsmällistä palvelua.

Tämä lähestymistapa ei paranna pelkästään myyntiä, vaan myös ihmisten mielikuvaa yrityksestäsi ja asiakkaidesi luottamusta siihen. Lisäksi se kasvattaa myyntiä tässä nopeasti muuttuvassa ja vahvasti kilpaillussa liiketoimintaympäristössä.

 

5. Myynnin ja markkinoinnin yhdistämisestä entistä tärkeämpää   

Myynti- ja markkinointitiimien tavoitteiden yhteensovittaminen on tänä vuonna entistäkin tärkeämpää. 

Voit ajatella asiaa vaikka näin: kun markkinointitiimisi tietää tarkalleen, mihin myyntitiimisi pyrkii, sen toimilla on huomattavasti suurempi vaikutus. Markkinointitiimisi voi luoda kampanjoita, jotka paitsi herättävät huomiota, myös houkuttelevat juuri oikeita asiakkaita – heitä, jotka myyntitiimisi on enemmän kuin valmis muuntamaan potentiaalisista asiakkaista ostaviksi asiakkaiksi. 

Miten tämä temppu sitten onnistuu?

No, esimerkiksi käyttämällä Flows by Enreach -ratkaisua, joka yhdistää myynti- ja markkinointiponnistelut saumattomasti. Työkalu automatisoi ja optimoi myyntiprosessisi ja varmistaa tehokkaamman yhteistyön tiimiesi välillä. Näin markkinointitiimi tietää, mitä myyntitiimi on tekemässä ja päinvastoin, mikä puolestaan tekee kummankin tiimin ponnisteluista vaikuttavampia. 

Kun tiedät, missä liidit on luotu, mitä sähköposteja niiden luomisessa on hyödynnetty ja millä yrityksesi verkkosivulla on vierailtu, liidien pisteytyksestä tulee paljon helpompaa.

Eli kun myynti ja markkinointi ovat yhteisen järjestelmän ansiosta tällä tavoin ”synkassa”, pienemmällä työmäärällä saavutetaan enemmän. Tärkeintä on valita fiksu ja tehokas tapa olla yhteydessä asiakkaisiin sekä ymmärtää heitä, sillä tämä parantaa myyntiä.

 

Oletko valmis soveltamaan näitä trendejä käytännössä?

Nyt kun olemme tutustuneet vuoden 2024 lupaaviin myynnin trendeihin, miksi et tehostaisi toimintaasi oikeanlaisilla työkaluilla? 

Enreach tarjoaa huippuluokan myynninhallintaratkaisuja, joiden avulla voit toimia juuri näiden nousevien trendien mukaisesti. Haluatpa sitten parantaa asiakaspuhelukokemuksia tai hankkia hyödyllisempää tietoa Salesforce-integraation avulla, nämä työkalut kasvattavat myyntiäsi varmasti.

Haluatko nähdä, miten nämä ratkaisut voivat muuttaa yrityksesi myyntitavan? Varaa demo jo tänään ja astu luottavaisin mielin myynnin tulevaisuuteen!


 

Mikä on VoIP ja miksi yrityksesi tarvitsee sitä?

Mikä on VoIP ja miksi yrityksesi tarvitsee sitä?

Kiinnostaako VoIP-puhelut? 🤔 Olet tullut juuri oikeaan paikkaan!

Read more →
Buukkaus: näin hankit enemmän myyntitapaamisia

Buukkaus: näin hankit enemmän myyntitapaamisia

Buukkaus eli kontaktointi tarkoittaa tapaamisten sopimista mahdollisten asiakkaiden kanssa. Se on myyntiprosessin käynnistämisen kannalta erittäin...

Read more →
5 keskeistä myynnin trendiä vuodelle 2024: myynnin tulevaisuutta muovaamassa

5 keskeistä myynnin trendiä vuodelle 2024: myynnin tulevaisuutta muovaamassa

Vuosi 2024 on täällä ja tuo tullessaan runsaasti uusia myynnin trendejä, joihin jokaisen alalla toimivan kannattaa kiinnittää huomiota. Tällaisten...

Read more →